Tein tällä viikolla aikaisemmin banaanilettuja. Ne olivat kyllä superhyviä ja päätin kokeilla soveltaa reseptiä pannukakkuun.
Tämä resepti on helppo, yksinkertainen ja nopea sekä myös helposti muokattavissa. Banaanin voi korvata marjoilla tai muulla hedelmällä. Lisäksi voi laittaa pähkinöitä, siemeniä tai vaikka proteiinijauhetta. Oma reseptini näyttää tältä:
4 valkuaista
1 banaani
5g protein pudding Espresso Chocolate
Tätä paistetaan 200 asteessa n. 10 minuuttia. Itse pidin uunissa 12 minuuttia ja ehti jo kuivahtaa. Olisi ollut kuohkeampi, jos hieman aikaisemmin olisi ottanut pois uunista. Mutta hyvää se silti oli!
Lettujen kanssa söin omenahilloa, joten päätin tällä kertaa kokeilla hunajan kanssa. Oli muuten hyvää! Hunajaa voisi lisätä jo taikinaan, mutta päätin kokeilla ainoastaan päällä. Tämä oli uunissa aavistuksen liian kauan ja ehti kuivahtaa, joten päälle tarvitsi jotakin "märempää" kostukkeeksi. Hillo olisi myös ollut varmasti aivan erinomaista.
Tällä kertaa maustoin pannaria proteiinivanukasjauheella. Makuna oli Espresso Chocolate. Käyttämäni jauhe oli tätä, mutta mikä vain jauhe käy. Voi myös laittaa esimerkiksi maustamatonta tai maustettua heraproteiinia, riisiproteiinia, siemeniä, pähkinöitä,.. Vain taivas on rajana, jos edes sekään.
Leivinpaperille kannattaa laittaa hieman öljyä/rasvaa, ettei tartu kiinni. Mulla tarttui niin pahasti kiinni, että jouduin osan lusikoimaan suoraan leivinpaperilta. En siis laittanut öljyä, enkä rasvaa. Kookosöljy tai oliiviöljy on varmasti hyvä ratkaisu. Pitääkin kokeilla seuraavalla kerralla!
![]() |
Kuten kuvasta huomaa, pannari ehti hieman lässähtää. |
![]() |
Ripaus hunajaa päälle ja tadaa: aivan älyttömän hyvä banaanipannari on valmis nautittavaksi! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti