Välillä saa vähän herkutella, eikö?
Mentiin tänään miehen kanssa salille samaan aikaan. Mulla oli bodypump klo 10:30 ja mies meni siksi aikaa salin puolelle. Mentiin salilta sitten suoraan kauppaan, kun se on niin kätevästi siinä salin ja kodin välissä.
Kaupassa bongasin alennuksessa, -30%, olevat laskiaispullat, mutta en sanonut miehelle mitään. Ajattelin ensin, että tekisi NIIIIN mieli laskiaispullaa, kun vielä ovat alennuksessa, mutta ajattelin ettei mies suostuisi siihen kuitenkaan. Kohta mieheni tuli luokseni ja kertoi nähneensä tarjouslaskiaispullat ja ehdotti, että otetaanko välipalaksi. Minäpä sitten kehuin häntä hyvästä ideasta, joka oli sama kuin omani, ja päätimme ottaa pullat. Enkä muuten kadu päätöstä.
Pullassa oli mantelinmakuinen kuorrutus, ei siis oikeaa mantelimassaa. Olen allerginen mantelille, mutta tämä pullan massa ei ollut mantelia nähnytkään, joten uskalsimme ottaa pullat. Eikä muuten tullut mitään reaktiotakaan. Pullassa oli 264kcal. Ei siis ihan liikaa, usein on enemmänkin. Pullassa oli kohtuudella kermavaahtoa, ei mitään överimäärää. Pulla oli kaikenkaikkiaan hyvä, ei ylimääräisiä mantelilastuja tai sokerirakeita päällä. Ja sillä lähti makeanhimo. Ainakin toistaiseksi.
Terveellistähän tämä ei ole sitten nähnytkään, mutta täytyy kyllä myöntää, ettei se terveellisyys ole mulle se ykkösprioriteetti. Onhan se hyvä, jos ruoka on hyvää sekä terveellistä, mutta kaiken, mitä suuhunsa pistää, ei tarvitse olla terveellistä. Joskus on lupa syödä herkkuja. Kuten tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti